Janni Martikainen elää hevosille ja ratsastukselle - Chia de Gracia FI

Janni Martikainen elää hevosille ja ratsastukselle

Janni Martikainen on 21-vuotias kouluratsastaja Espoosta. Tällä hetkellä Janni asuu ja treenaa Tanskassa, sitä ennen Saksassa. Vuosi 2018 on Jannille viimeinen vuosi nuorena ratsastajana. Tavoitteena hänellä on kansainvälinen kärki, Pohjoismaiden mestaruudet sekä Euroopan mestaruudet.

Mikä Jannin sai alun perin hevosten pariin?

”Äidilläni ja isoäidilläni on ollut hevosia jo ennen syntymääni, joten innostus lähti heti pienestä pitäen.”

Jannilla on kolme omaa hevosta: ykköshevonen on tällä hetkellä 16-vuotias belgialaisruuna Cornando V/D Cadzandhoeve, joka on ollut Jannilla maaliskuusta 2016. ”Korppu” on maailman ystävällisin, suloinen herrasmies, mutta ratsastaessa se on aika ”jätkämäinen.”

”Korppu on maailman paras kisakaveri, sen kanssa saavutimme jo ensimmäisenä yhteisenä kautena SM-mitalin, PM-edustuspaikan, ja paljon voittoja ja sijoituksia kansallisista kisoista. 2017-kaudella olimme yhdessä edustamassa Suomea sekä PM- että EM-kisoissa. Saavutimme myös hienoja sijoituksia kv-kisoissa”, Janni kertoo. 

Toinen hevosista on 15-vuotias ruuna Michigan-L, joka on tullut Tanskasta Jannille jo 2012-vuoden lopussa. ”Michu” on maailman hupaisin tyyppi, jolla on välillä vähän liikaakin pilkettä silmäkulmassa ja menoa ja meininkiä, oikea kunnon vekkuli! Michun kanssa Jannilla on ollut roppakaupalla vastoinkäymisiä, mistä johtuen ratsukolla on vain yksi yhteinen kokonainen kilpailukausi vuodelta 2015.

”Silloin saavutimme mm. henkilökohtaisen PM-hopean, PM-joukkue pronssin, sekä Halli-SM hopeaa junioreissa. Tälle kaudelle 2018 toivon todella saavani sen mukaan kunnon kisoihin ja hevosen pysyvän kunnossa. Vaikeista ajoista ja kaikesta ongelmista huolimatta, se on todella ihana hevonen.”

Kolmas hevosista, Don Dee on melko uusi hankinta, se tuli Jannille tämän vuoden tammikuussa, kun se oli juuri kääntynyt viisivuotiaaksi. Sen kanssa keskitytään tällä hetkellä yhteistyön löytämiseen sekä eteenpäin koulutukseen. Sillä on hienot liikkeet ja kympin luonne. Tällä hetkellä takana on yhdet kilpailut, jotka olivat hevosen ensimmäiset, ja joissa se käyttäytyi todella hienosti! 

Tulevaisuuden tavoitteet

Janni asuu ja treenaa Kööpenhaminan lähistöllä suomalaisen Mikaela Lindhin tallilla. Pitkän ajan tavoitteena Jannilla on saavuttaa maailman kärki ja olympiamitali. Tärkeimpinä saavutuksinaan hän pitää henkilökohtaista PM-mitalia, PM-joukkuemitaleita sekä SM-kultaa vuonna 2013, EM-edustusta vuonna 2017 ja kv-sijoituksia vuodelta 2017.

”Olen niin kasvanut ja tottunut tähän hevoselämään, että hevosettomat päivät ja löysät aamut tuntuvat oudoilta. Toki niistä lomapäivistäkin nauttii, mutta hevosten pariin kaipaa aina! Jos olen iltaisin yksin, minun tekee mieli mennä katsomaan omia heppojani, tykkään niistä niin paljon, että niiden kanssa on kiva ja myös tärkeä välillä vain hengata!” Janni nauraa ja jatkaa.

”Hevosen selässä olo on kuin olisi kotona, ja kilpaileminen on se suurin houkutin. Kun kasvaa tällaisen urheilun pariin, johon pistää pienestä asti koko elämänsä likoon, siitä tulee elämäntapa.” 

Rutiinit ja ruokinta

Jannilla on omat tapansa, joilla hän pyrkii ennaltaehkäisemään ja minimoimaan sairastelut, vaikka niitä tuleekin aina. Janni kävelyttää hevosiaan päivittäin ratsastuksen lisäksi. Niillä on aina ainakin yksi vapaapäivä ja yksi kevyt päivä viikossa. Janni on tarkka siitä, että ne juovat riittävästi ja että ruokinnan muutokset tehdään hitaasti. Hevosten jalat hän tarkistaa aina ennen ja jälkeen liikutuksen.

IMG_0802

”Mielestäni on lisäksi tärkeää pitää ne hyvällä tuulella - näin tulee myös parhaat suoritukset kisoissa.” 

Kaikki tallin hevoset saavat kolme kertaa päivässä sekä heinät että väkirehut ja kerran päivässä mössöt, joihin lisätään tarvittavat lisäravinteet.  Michigan saa kahdet todella vetiset mössöt päivässä, ja yöksi isoon ämpäriin lisäksi mash-vedet, sillä se on hyvin ähkyherkkä ja helposti kuivuva, joten Janni pyrkii maksimoimaan nesteen saamisen.

”Urheiluhevosilla pidän hyvin tärkeässä roolissa erilaisia lisäravinteita ja vitamiineja. Hevoset ovat kovemmassa käytössä kuin luonnontilassa ollessaan, joten olen aina halunnut auttaa niiden suorituskykyä ja palautumista parhain mahdollisin tavoin. Täydennysrehuilla on pyritty ehkäisemään ja hoitamaan mm. vatsaongelmia, yskää sekä nivelten hyvinvointia. Myös palautumista ja kilpailusuoritusta sekä rankkoja treenejä tuetaan ruokinnalla ja isäravinteilla.”

CdG-tuotteista Janni käyttää päivittäin chian siemeniä. Myös Tummy Saveria, bentoniittisavea, Sand Eateria, kurkumaa sekä boswellia serrataa on käytetty tarpeen mukaan. Janni arvostaa tuotteissa erityisesti niiden luonnollisuutta.

- Suosittelisitko jotakin tiettyä tuotetta?

Chian siemeniä ehdottomasti! Hevoseni ovat saaneet apua erityisesti vatsan terveyteen sekä hiekan poistoon suolistosta.

Takaisin blogiin