Anniina Takanen on 23-vuotias kenttäratsastaja & lasitaiteilija Kaakkois-Suomesta.
Anniinalla on kaksi ratsua. Karino III tutummin Ponski on 14-vuotias hyvin luonteikas saksalainen ratsuponiruuna, jonka kanssa yhteistä matkaa on takana jo kuusi vuotta.
Ponski tuli alun perin Anniinalle väliaikaiseen ylläpitoon ratsastuskoulusta hänen aloittaessaan ratsastuksenohjaajan opinnot peruskoulun jälkeen, mutta jäikin sitten kokonaan Anniinalle.
Karinolla on rataesteillä tapana testasi onko kuski heräillä. Jos ei, saattaa se poistua paikalta hyvin pikaisesti. Ratsastuksen ohjaajan opintoihin kuului myös maastoesteratsastuksen näyttö. Anniina tai Karino eivät kumpikaan olleet aikaisemmin hypänneet maastoesteitä, mutta jo muutaman treeni jälkeen oli selvää, että poni oli maastoesteillä kuin kotonaan ja siitä alkoi ratsukon kenttäratsastusura! Nykyään myös rataesteet sujuvat helpommin ja luottavaisemmin.
Evarde E on 9-vuotias suurikokoinen hollantilainen puoliverinen (KWPN) ja se tuli Anniinalle Hollannista pari vuotta sitten. Kokeilukäynnillä Anniina oli ensin sitä mieltä, että hevonen on hänelle turhan suuri, mutta heti selkään nousun jälkeen asia oli selvä. Ensimmäinen vuosi ei kuitenkaan ollut ihan helppo - useita pieniä onnettomuuksia molemmilla, mutta kulunut vuosi on ollut todella onnistunut ja ratsukko on päässyt sekä treenaamaan että kilpailemaan hyvällä menestyksellä. Myös Evarde on osoittanut vahvuutensa maastoesteillä.
Anniina pyrkii pitämään hevostensa treenin mahdollisimman monipuolisena esteitä, puomeja, koulua, maastoilua ja maastoesteitä. Molemmat kävelevät ahkerasti kävelytyskoneessa ja ulkoilevat vapaasti runsaasti.
Anniinan tavoite on tehdä kenttäratsastuksessa Evarden kanssa varmoja 90 cm ratoja ja treenata kohti 105 cm luokkia. Karuno saa suorittaa 80-90 cm luokkia, sen ei tarvitse enää tehdä enempää. Yksi kauden tavoitteista on Kaakkois-Suomen kenttäratsastusmestaruus, se on jo kahdesti käynyt niin kovin lähellä!
"Tykkään kovasti suunnitella hevosteni ruokintaa, sillä se on minusta todella mielenkiintoista. Tällä hetkellä hevoseni syövät Criollon sekä Chia de Gracian rehuja.Haluan, että rehuni tulevat suomalaisilta yrittäjiltä, samalla voin tukea ja ostaa suomalaista työtä. Lisäksi haluan rehujen olevan maistuvia ja monipuolisia.En tykkää syöttää hevosilleni isoja väkirehuannoksia, mielummin pidän heinän määrän mahdollisimman suurena, ja pienennän väkirehujen annosta. Tästä syystä täydennys- ja väkirehujen tulee olla myös laadultaan hyviä, jotta ne täyttävät pienellä määrällä hevosieni tarvitsemat ravintoainetarpeet, etenkin raskaalla kilpailukaudella.”
Karino osaa kertoa selvästi mistä rehuista tykkää ja mistä ei. Se jättää nopeasti rehut kuppiin jos ne eivät sille maistu. Criollon ja Chian de Gracian rehuja se ei ole vielä koskaan jättänyt syömättä. Evarde ei sen sijaan valita mistään, se pistelee menemään kaiken mitä eteen laitetaan.
”Minulle erityisen tärkeäksi rehuksi on noussut Chia de Gracian hampunsiemen. Lisään kotimaista hampunsiementä sellaisenaan muutaman desin molempien hevosten ruokintaan päivittäin. Hampunsiemenen vaikutus on näkynyt karvan ja jouhien laadussa sekä kiillossa ja etenkin se on auttanut Karinon kavio-ongelmien kanssa. Karinolla on hyvin kovat kavion seinämät, kanta ei kasva ja pohja on erittäin joustava ja ohut. Hampusta Karino on saanut tarvittavia aminohappoja, joita useinkaan ei heinässä ole riittävästi. Viime kengityskerralla kengittäjäkin kehui Karinon kavioita. Karino on syönyt hamppua kohta kaksi vuotta ja nyt tulokset alkavat näkyä.”
Lisäksi Anniinalla on ympärivuotisessa käytössä MSM sekä ruusunmarja. Tavoitteena on ylläpitää hevosten terveyttä ja hyvinvointia ja näiden tuotteiden tärkeys korostuu etenkin kesällä kilpailukauden ollessa täydessä vauhdissa.
”Omat hevoseni ja niiden kanssa puuhastelu on minulle kaikki kaikessa. Minä voin itse hyvin ollessani niiden kanssa joka päivä, joten haluan tarjota niille mahdollisimman hyvän kodin sekä hoidon, ja haluan että myös ne voivat yhtä hyvin ja jopa paremmin minun kanssa ollessaan!”