Momba Soratien säihkyvä Tatra - Chia de Gracia FI

Momba Soratien säihkyvä Tatra

Momba Soratie hankki nykyään 11-vuotiaan ukrainalaisen tammansa Maarit Raiskiolta sen ollessa viisivuotias. Raiskiolla oli ollut jonkin aikaa Tatran isä Tarbagan, joka Soratien sanoin oli ”sikahieno” ja siksi Raiskio päätyi hankkimaan Ukrainasta myös sen kaksivuotiaan varsan.

Soratie kertoo, että Tatran tullessa hänelle, se ei osannut juuri mitään muuta kuin kantaa ratsastajan selässään ja mennä kovaa kaikissa askellajeissa. Sillä on luonnostaan kolme hyvää askellajia, mutta käynti sillä on aina ollut niistä paras. 

”Alkuun tämän hevosen touhussa ei juuri ollut päätä eikä häntää, ja jarrua siltä ei meinannut aluksi löytyä ollenkaan. Vaikeinta sen kanssa on ollut saada se odottamaan, mutta sen todellinen vahvuus on aina ollut kokoaminen, se on sille todella helppoa.”

Soratie on tehnyt tamman kanssa töitä nyt kuusi vuotta ja se näkyy. Momban lisäksi tammaa on ratsastanut hänen tyttärensä Mikaela.

”Piaffin ja passagen se taitaa hienosti millä mittapuulla tahansa mitattuna ja myös piruetit ovat sille helpot. Se on rohkea hevonen, joka rakastaa esiintymistä ja sen takia minun täytyisi kai sen kanssa radoillekin päästä”, Soratie hymähtää.

Viimeksi Tatra pääsi esiintymään kameroille, kun siitä kuvattiin mainosvideota, joka julkaistaneen Clip My Horsessa.

Tatra asuu Helsingissä Ruskeasuolla, missä ovat olleet myös kaikki muut Momban hevoset. Hevonen on aina ollut terve ja hyvinvoiva ja erittäin virkeä. Tammamaisia oikkuiluja sillä ei ole ollut koskaan. 

”Se on syönyt chiaa jo vuosia ja se näkyy, hevonen on niin kiiltävä kesät talvet, että sitä kehtaisi kyllä näytellä kilparadoillakin. Eikö sitä ole tarvinnut klipatakaan. Lisäksi sen vatsa on kunnossa ja toimii hyvin. Kovin paljon muuta se ei saakaan, paitsi runsaasti heinää sekä CdG:n Joint Buddya nivelhuollon vuoksi. Kannatan luonnollisia lisäravinteita, sillä olen sitä mieltä, että hevoset ovat niille vastaanottavaisempia kuin synteettisille valmisteille."

Momba Soratiellä on ollut kaikkien hevostensa kanssa yksi ja sama tavoite: päästä mahdollisimman pitkälle. Ja sen kuinka pitkälle, määrittää aina hevonen ja siltä löytyvä kapasiteetti. Tatran osalta aika näyttää mihin saakka siitä on. 

”Tatra on hauska hevonen ja sillä on hyvät jutut. Sen kanssa ei ole koskaan tylsää ja kauniskin se on. Tykkään yleensäkin hevosista, joilla on luonnetta ja joilla on jotain sanottavaa ratsastajallekin. ”

Momba ja Tatra Ypäjän treeneissä:

https://www.youtube.com/watch?v=wtcAwKkwo4c

Kuvat Ritva Waris-Wörlin

Takaisin blogiin