E-VITAMIINEISSA ON EROJA

E-vitamiini on tärkeä osa ruokavaliota jokaiselle hevoselle. Hevonen ei kykene tuottamaan E-vitamiinia itse, vaan se tulee saada ravinnosta. Hevonen saa riittävästi E-vitamiinia, mikäli se laiduntaa tai saa tuoretta ruohoa päivittäin. Muussa tapauksessa ja sisäruokintakaudella hevonen tarvitsee E-vitamiinitäydennystä, sillä E-vitamiinin säilyvyys kuivassa heinässä on huonoa. Sillä, missä muodossa hevonen E-vitamiininsa saa, on paljonkin väliä.

E- vitamiini on yhteisnimitys erilaisille tokoli- ja tokotrienoliyhdisteille, joista esiintyy alfa-, beeta-, gamma- ja delta-muotoja. Nämä muodot eroavat toisistaan imeytyvyydeltään, rakenteeltaan ja aineenvaihdunnaltaan. Erona valmisteiden välillä on pääsääntöisesti se, onko E-vitamiini luonnollinen vai synteettinen sekä se, missä muodossa se on. Luonnollinen E-vitamiini on RRR-alfatokoferoli ja d-alfatokoferoli, synteettinen on dl-alfatokoferoli. Luonnollinen muoto on biologisesti aktiivisin ja se sulautuu solukalvoon hidastamaan vaurioita. Synteettinen E-vitamiini ei ole kehossa yhtä tehokas kuin luonnollinen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että luonnollisen E-vitamiinin biosaatavuus on ylivertainen, vähintään 1,5 kertainen synteettiseen verrattuna. Luonnollinen E-vitamiini päätyy varmasti hevosen kehon hyötykäyttöön.

E-vitamiinin muoto

Toinen tärkeä seikka luonnollisen ja synteettisen eron lisäksi on se, missä muodossa E-vitamiini on valmisteessa. E-vitamiinin säilyvyys on ongelmallista, ja siksi se usein säilyvyyden parantamiseksi muutetaan usein niin kutsuttuun asetaatti-muotoon. Asetaattimuoto on muunnettava suolistossa käyttökelpoiseen muotoon ennen kuin se voi imeytyä suolistosta. Ensimmäiseksi asetaattimuodosta on poistettava esteri ja tämän jälkeen elimistö joutuu tekemään asetaattimuodosta vesiliukoisen sappisuolojen avulla. Tämän vuoksi synteettistä tai asetaattimuotoista E-vitamiinia tuleekin antaa määrällisesti enemmän kuin luonnollista, ei-asetaattimuotoista E-vitamiinia1.  Luonnollista E-vitamiinia kuljettaa siihen erikoistunut kuljetusproteiini sekä kylomikronit2. Tämä kuljetusproteiini kuljettaa myös synteettistä E-vitamiinia, mutta ei niin tehokkaasti kuin luonnollista E-vitamiinia3. E-vitamiini kulkeutuu myös punasolujen solukalvoilla4. Tästä syystä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaista E-vitamiinia ostaa – luonnollinen, ei asetaattimuodossa oleva E-vitamiini imeytyy tehokkaimmin.

E-vitamiinilla on monta tärkeää tehtävää

E-vitamiini toimii elimistössä antioksidanttina, jolloin se osallistuu solukalvojen hyvinvointiin sekä suojaa hevosen kehoa, solunsisäisiä yhdisteitä ja entsyymeitä hapen vaarallisilta vaikutuksilta. E-vitamiini parantaa myös A-vitamiinin imeytymistä ja varastoitumista elimistöön sekä osallistuu DNA-synteesiin, immuunijärjestelmän toimintaan, ja hormonien tuotantoon5. Osallistuessaan DNA-synteesiin, E-vitamiinilla on tärkeä rooli myös hevosen lisääntymisessä6.  E-vitamiini vaikuttaa lihaskudoksen kuntoon ja energian tuotantoon sekä lisää vastustuskykyä hevosinfluenssaa ja jäykkäkouristusta vastaan. E-vitamiinin puutos altistaa hevosen lihasvaurioille ja johtaa suorituskyvyn heikkenemiseen7.  E-vitamiinipuutos kilpailevalla tai kovassa fyysisessä rasituksessa olevalla hevosella saattaa johtaa jopa lannehalvaukseen. E-vitamiinin liikasaanti ei ole vaarallista ja tutkimusten mukaan se on rasvaliukoisista vitamiineista turvallisin. E-vitamiinin on osoitettu olevan vaaratonta suurinakin annoksina, mutta liian suurina annoksina se voi häiritä muiden rasvaliukoisten vitamiinien toimintaa.

E-vitamiinia on tuoreessa heinässä ja säilörehussa. Viljassa ja kuivatussa heinässä E-vitamiinia on vähemmän. E-vita- miinin määrä laskee sadonkorjuun ja säilönnän aikana heinässä jopa 80 %10.  Myös ruokintaan lisätyt öljyt on tärkeää ottaa huomioon hevosen E-vitamiiniruokinnassa, sillä öljypitoisuus lisää hevosen E-vitamiinin tarvetta. E-vitamiinin tarve kasvaa noin 200 mg yhtä öljy desilitraa kohden. E-vitamiinin tarve kasvaa myös, mikäli käytetään rehua, joka sisältää vain vähän seleeniä. Seleenin puutosta esiintyy hevosilla, jotka asuvat mailla, joiden maaperän seleenimäärä on köyhä. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Skandinavian maat ja Brittein saaret

Tutkimusviitteet:

1 Turunen 2016
2 Vetcare 2019
3 Waldridge 2017, 101
4 Aro ym. 2007, 151
5 Briggs 2007, 69)
6 Cuddeford 2003, 51
7 Saastamoinen ym. 2007, 19
8 Saastamoinen ym., 2007, 19
9 NRC 2007, 114
10 Autio 2015


Vanhemmat artikkelit