Hevosen vitamiinitankkaus keväällä - Chia de Gracia FI

Hevosen vitamiinitankkaus keväällä

Kevättalvella kuivaheinän ravinnepitoisuus on alhaisimmillaan

Pitkän sisäruokintakauden aikana hevosten elimistön vitamiinivarat ehtyvät vähitellen ja vastustuskyky alenee. Vitamiinivarastojen ylläpitämiseksi kannattaa hevosille syöttää paljon vihreitä kasvinosia, esimerkiksi voikukanlehdet, nokkoset, siankärsämö ja monet muut peruskasvit vaihtelevasti ja monipuolisesti tarjottuina ylläpitävät hyvää yleiskuntoa. Myös kuivatut siemenet sekä juuret ja marjat ovat terveellistä pureskeltavaa ja niissä myös vitamiinit säilyvät hyvin. Mm. ruusunmarja, tyrni ja pihlaja ovat erinomaisia, maistuvia ja monipuolisia vitamiinikoostumukseltaan. Hevosen tarvitsemat tärkeät B-vitamiinit löytyvät oluthiivasta.

Keväällä auringonpaiste pikkuhiljaa lisääntyy, mutta toisaalta myös kuivaheinän vitamiini- ja hivenainepitoisuudet ovat alhaisimmillaan. Monille eläimille karvanlähtöaika aiheuttaa väsymystä ja alakuloa. Virkistäviä ja mielialaa kohentavia kasveja ovat mm. siankärsämö, kultapiisku sekä tuhannen vaivan yrtti: nokkonen. Siinä on paljon vitamiineja, mutta myös rautaa. Hivenaineet vaikuttavat suuresti mm. karvan akenteeseen, ja erityisesti sinkillä ja kuparilla on suuri merkitys. Erityisesti karvanvaihdoaikaan suositellaan ylimääräisiä hivenaineita, kuten sinkkiä, kuparia ja seleeniä sekä B-vitamiineja ja omega-3-rasvahappoja. Keväällä on hyvä antaa myös ruuan ravintoaineiden imeytymistä parantavia yrttejä, kuten valkosipulia.

Keväällä tammoilla alkavat kiimat pyöriä ja tarpeen voi olla käyttää kiimaoireisiin tarkoitettuja yrttejä, kuten munkinpippuria, vadelmanlehtiä ja poimulehteä.

Allergiaan taipuvaisten hevosten (esimerkiksi kesäihottuma) tulevia oireita voidaan helpottaa jo etukäteen annettavilla, vastustuskykyä nostavilla kasveilla kuten nokkosella, voikukalla, mustakuminalla ja orapihlajalla. Myös kaikki adaptogeeniset yrtit lisäävät vastustukykyä (mm. inkivääri). Vastustuskyvyn kohottaminen aloitetaan hyvissä ajoin keväällä, useita viikkoja ennenkuin oireilu tavallisesti alkaa. Kaikille perusterveille eläimille kannattaa antaa ympäri vuoden paljon vitamiineja sisältäviä kasveja silloin tällöin, erityisesti kuivattuja ja tuoteita marjoja, lehtiä, juureksia, nokkosta ja valkosipulia.

Kevättalven vitamiini- ja hivenainetankkaukseen:

  • CdG-E: 100% luonnollinen E-vitamiini
  • Marjat: tyrni, ruusunmarja, pihlaja, karpalo
  • Vihreät kasvit: siankärsämö, nokkonen, voikukanlehti
  • Islanninjäkälä on erinomainen hivenaine- ja kivennäislisä
  • Juurekset: punajuuri ja porkkanat
  • Siemenet: hamppu, chia, kurpitsansiemen
  • Spirulina ja merilevä (rakkolevä)
  • Siitepölyrae 
  • Orgaanininen sinkki, kupari ja seleeni

Karvanvaihtoaikaan:

  • Oluthiiva, nokkonen, siankärsämö, kultapiisku, sinkki, kupari, seleeni, omega-rasvahapot

Vastustuskyvylle:

  • Immune Boost
  • Tyrni, nokkonen, valkosipuli, mustakumina, valkosipuli, pihlajanmarja, kurpitsansiemen, siitepöly

Tammoille:

  • Munkinpippuri hormonitoiminnan tasaamiseen
  • Kamomilla mielialan tasaamiseen & rauhoittamiseen
  • Vadelmanlehti ja poimulehti "naistenvaivoihin"
  • Pirunkoura lantionpohjan lihasten jännityksen laukaisemiseen
  • Sitruunamelissa, piparminttu, kultapiisku
Takaisin blogiin