KUIDUN MERKITYS HEVOSEN RUUANSULATUKSELLE

Hyvät kuidut yläpitävät suoliston hyvää bakteerikantaa

Laiduntaessaan hevoset käyttävät valtaosan ajastaan (12-17 h) vuorokaudessa syömiseen ja ruuan etsimiseen ja niiden ruuansulatuselimistö on sopeutunut ottamaan vastaan pieniä määriä ruokaa lyhyin väliajoin. Luonnostaan hevonen syö ravintolähteenään tuoretta laidunruohoa ja siksi hevosen ruokinnan perusta onkin oikeanlainen karkearehu. Riittävä karkearehun saanti on oleellista ruokintaperäisten sairauksien ja käyttäytymishäiriöiden estämisessä.

Hevosen ruuansulatus on sopeutunut hajottamaan hyvin kuituja. Kuidut jakaantuvat liukeneviin ja liukenemattomiin kuituihin. Kuiduilla on moninaisia tehtäviä elimistössä. Ne tukevat ruuansulatusta, mutta myös vievät ruoansulatuksesta haitallisia aineita mukanaan ja puhdistavat suolistoa. Mitä monipuolisempia kuitulähteitä ravinnosta saa, sitä enemmän niiden kuituyhdisteet eroavat kemiallisesti toisistaan ja sitä paremmin ne hyödyttävät erilaisia suolistobakteereita. Liukenematon kuitu lisää ulostemassaa ja pehmentää sen rakennetta. Liukoiset kuidut taas geeliytyvät suolistossa ja sitovat haitallisia aineita, jotka poistuvat elimistöstä ulosteen mukana.

Ruoho sisältää kuituja noin 20 prosenttia. Mieluiten hevonen syö noin 15 cm mittaista ruohoa. Ruohon kasvaessa sen korsiintuminen etenee, jolloin myös sen kuitupitoisuus kasvaa. Kuidun sulattamisessa on kuitenkin suuria yksilökohtaisia eroja, jotka voivat olla melko suuri tekijä siinä, pysyykö hevonen helposti ”lihassa”. Kuidun lisäksi hevosen ruuansulatus sulattaa paremmin sokeria kuin tärkkelystä.

Karkearehua noin 1,5 kg / 100 kg

Nyrkkisääntönä ruokinnassa voidaan pitää noin 1,5 kg karkearehuja per 100 kg elopainoa, jolloin 500 kg painavan hevosen tulisi saada vähintään 7,5 kg karkearehua päivässä. Mikäli karkearehu on säilöheinää, jossa kuiva-aineen osuus on 75 prosenttia, tulisi säilöheinää antaa noin 9,5 kg, jotta karkearehun tarve täyttyy. Kuivatussa heinässä ja yrteissä on pääsääntöisesti matalat sokeri- ja tärkkelyspitoisuudet ja ne auttavat ylläpitämään hevosen suolistossa monipuolista bakteerikantaa, joka auttaa ravinteiden imeytymisessä sekä ruuansulatuksen toiminnassa. Suoliston bakteerikannalla ja sen monipuolisuudella on merkittävä vaikutus hevosen hyvinvointiin ja ravinnon hyödyntämiseen. Suoliston hyvinvoinnin takia väkirehut kannattaakin jakaa mahdollisimman monelle ruokintakerralle.

Hevosen ruuansulatus tapahtuu entsyymien ja mikrobien avulla

Hevosen ruuansulatuselimistön tehtävä on pilkkoa ravinto sellaiseen muotoon, että ravintoaineet imeytyvät ruuansulatuskanavasta ja muuttuvat elimistölle energiaksi. Hevosella ruuansulatus tapahtuu ruuansulatusentsyymien sekä suolistomikrobien avulla.

Ruuansulatuskanavan keskeisin osa ravintoaineiden imeytymisen kannalta on ohutsuoli, jossa suurin osa ravintoaineista imeytyy. Ohutsuolessa ravintoa sulattavat entsyymit. Ohutsuolen seinämät liikkuvat kaiken aikaa kuljettaen rehua mukanaan. Riittävä määrä karkeaa rehuainesta eli kuitua, edistää suolen liikkeitä. Kova stressi voi hidastaa suolen liikettä, mikä voi aiheuttaa ummetusta. Jotta rehu liikkuisi ohutsuolessa optimaalisesti, sen tulee sisältää myös runsaasti kuituja.

Paksusuolessa hajoavat ne rehun osat, joita ohutsuoli ei ole sulattanut. Paksusuolella ja sen pieneliöillä on suuri merkitys karkearehujen ja kuiturehujen kuitujen hajotuksessa ja imeytymisessä. Ruokinnassa tuleekin varmistaa, että paksusuolen pieneliöt saavat ravinnokseen riittävästi kuituja, sillä häiriötilat paksusuolessa näkyvät erittäin nopeasti hevosen ravitsemustilassa. Paksusuolen bakteerit valmistavat itsenäisesti elimistölle C- ja K-vitamiineja sekä B-ryhmän vitamiineja.

Kuitujen vähyys altistaa ruuansulatushäiriöille

Rehun matka hevosen ruuansulatuselimistössä kestää kahdesta neljään vuorokautta. Hevosen ruuansulatus on ainutlaatuinen ja alttiimpi ruuansulatushäiriöille, kun monien muiden eläinten.

Vain vähän kuitua sisältävä ravinto ei etene normaalisti hevosen ruuansulatuskanavan läpi, vaan voi aiheuttaa ruuansulatuksellisia ongelmia. Hevonen tarvitsee runsaasti pitkiä runkokuituja minimoidakseen erilaiset ruuansulatushäiriöt.

Hevoselle syötettävän korsirehun korsiintumisasteella on suuri merkitys rehun sulavuudelle. Hevosen ruuansulatuskanavan toiminta tarvitsee kasvikuitua toimiakseen normaalisti.

Runsaasti korsiintuneen heinän syöminen voi rajoittaa energian saantia ja aiheuttaa urheiluhevosille energianpuutosta. Toisaalta taas korsiintunut karkearehu voi olla helpottava tekijä hevosille, jotka lihovat helposti. Mitä enemmän rehussa on kuitua, sitä enemmän rehu tarvitsee sulatusaikaa.

 

 

Heinää, mutta millaista?

Heinän ravitsemukselliseen laatuun vaikuttaa ensisijaisesti kasvin kasvuaste sen korjuuhetkellä. Myöhäisessä kasvuvaiheessa korjattu, korsipitoinen rehu sisältää yleensä runsaasti hevosen ruuansulatuskanavassa sulamatonta kuitua, mikä heikentää ravintoaineiden sulavuutta. Korsiintuneen heinän valkuaispitoisuus on usein matala ja sokeripitoisuus korkea, sillä kasvit kerryttävät sokereita kasvin korsiosaan. Lehtevä ja vähän paksua kortta sisältävä rehu on tehty korsiintunutta heinää nuoremmasta kasvustosta, jolloin sen sulavuus ja rehuarvot ovat yleensä paremmat. Heinän ravitsemukselliseen laatuun vaikuttavia tekijöitä ovat lisäksi mm. käytetyt kasvilajit ja niiden suhteet, korjuuajan sääolosuhteet, korjuutapa sekä nurmenhoito.

Normaalilla ruokinnalla hevonen yleensä saa tarvittavan määrän kuitua. Yleisempi ongelma on enemmänkin liian suuri huonosti sulavan kuidun (esimerkiksi olki tai liian korsiintunut heinä) määrä. Suuri huonosti sulavan kuidun syönti heikentää ravintoaineiden sulavuutta ja imeytymistä ja myös johtaa paksusuolen pieneliöiden energian puutteeseen ja kannan heikkenemiseen sekä voi kasvattaa niin kutsuttua heinämahaa.

Erityisesti jos karkearehussa sulavan kuidun määrä ei ole riittävä tai jos heinän määrää täytyy jostakin syystä rajoittaa, voi ruuansulatusta tukea kuitupitoisilla rehuilla.  Ravintokuitua on kasvikunnan tuotteissa: viljoissa, kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa sekä pähkinöissä ja siemenissä.

Hyviä lisäkuidun lähteitä ovat esimerkiksi hampunsiemen, chian siemen, hamppulese, pellavansiemen, sokerijuurikkaan kuitu, punajuuri, auringonkukan- ja kurpitsansiemen, mustaherukanmarja, omena ja ruusunmarja.


Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit