Kivennäisaineet ovat olennainen osa koiran ruokintaa. Niitä tarvitaan moniin elimistön rakenteisiin ja normaaleihin toimintoihin, mutta käytännössä kivennäiset voivat esiintyä ruokinnassa hyvin eri muodoissa.
Yksi usein käytetty, mutta harvoin tarkasti selitetty termi on “luonnollinen kivennäislähde”. Samalla rinnalla käytetään käsitteitä orgaaninen kivennäinen ja epäorgaaninen kivennäinen.
Näiden välinen ero ei liity pelkästään siihen, mistä kivennäinen on peräisin – vaan ennen kaikkea siihen, missä muodossa se esiintyy ja miten se on sidottu osaksi ruokintaa.
Kivennäiset ruokinnassa – kolme eri muotoa
Käytännössä kivennäiset voidaan jakaa kolmeen pääryhmään:
- Luonnollinen kivennäislähde
- Orgaaninen kivennäinen
- Epäorgaaninen kivennäinen
Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan muodostavat yhdessä ruokinnan kokonaisuuden.
Luonnollinen kivennäislähde – osa raaka-ainetta
Luonnollinen kivennäislähde tarkoittaa raaka-ainetta, jossa kivennäisaineet ovat osa kasvin tai muun materiaalin rakennetta.
Tällaisia ovat esimerkiksi:
- nokkonen
- levät ja mikrolevät
- siemenet ja kasviöljyt
- yrttiraaka-aineet
Näissä:
- kivennäiset eivät ole lisättyjä
- ne esiintyvät yhdessä muiden ravintoaineiden kanssa
- ne ovat osa kasvin “matriisia”
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kivennäinen tulee ruokintaan osana kokonaisuutta, ei yksittäisenä lisänä.
Orgaaninen kivennäinen – kemiallisesti sidottu muoto
Orgaaninen kivennäinen on kivennäisaine, joka on sidottu orgaaniseen yhdisteeseen, kuten:
- aminohappoon (esim. glysiini)
- peptidiin
- proteiiniin
Esimerkkejä:
- sinkkiglysiini (Zn-chelaatti)
- kupariglysiini
- seleeni (L-selenometioniini)
Näissä:
- kivennäinen on lisätty ruokintaan
- muoto on tarkasti määritelty
- tarkoitus on täydentää ruokintaa hallitusti
Orgaaniset kivennäiset ovat täsmällinen ja hyvin imeytyvä tapa tuoda tietty kivennäinen ruokintaan tietyssä muodossa.
Epäorgaaninen kivennäinen – yksinkertainen yhdiste
Epäorgaaniset kivennäiset ovat yksinkertaisia kemiallisia yhdisteitä, kuten:
- sinkkisulfaatti
- kuparioksidi
- magnesiumoksidi
Näille on tyypillistä:
- korkea kivennäispitoisuus
- yksinkertainen rakenne
- laaja käyttö rehuteollisuudessa
Ne ovat usein kustannustehokas tapa täydentää kivennäisiä, mutta hyödyntämisasteeltaan matalia.
Miksi orgaaninen ja epäorgaaninen eroavat käytännössä?
Ero ei ole pelkästään kemiallinen, vaan näkyy käytännössä siinä, miten kivennäiset käyttäytyvät ruokinnan kokonaisuudessa.
Orgaanisessa muodossa kivennäinen on sidottu aminohappoon tai muuhun orgaaniseen yhdisteeseen. Tämä tekee rakenteesta vakaamman:
- kivennäinen pysyy paremmin liukoisessa muodossa
- se reagoi vähemmän muiden kivennäisten kanssa
- se osallistuu vähemmän kivennäisten väliseen kilpailuun
Epäorgaaniset kivennäiset ovat yksinkertaisempia yhdisteitä, jotka:
- reagoivat herkemmin muiden kivennäisten kanssa
- voivat sitoutua ja muuttua vähemmän liukoiseen muotoon
- osallistuvat helpommin kivennäisten väliseen vuorovaikutukseen
Käytännössä tämä tarkoittaa, että orgaanisessa muodossa kivennäiset ovat usein tasaisemmin mukana ruokinnan kokonaisuudessa.
Tämän vuoksi:
- orgaanisia kivennäisiä tarvitaan usein pienempi määrä
- kokonaisuus on helpompi pitää tasapainossa
- kivennäisten keskinäinen vuorovaikutus on paremmin hallittavissa
Siksi orgaanisia kivennäisiä käytetään usein silloin, kun halutaan laadukkaampi ja hallitumpi tapa täydentää ruokintaa – erityisesti hivenaineiden, kuten sinkin, kuparin ja seleenin kohdalla.
Keskeinen ero – rakenne ja konteksti
Näiden kolmen muodon ero voidaan tiivistää näin:
Luonnollinen kivennäislähde
→ kivennäinen osana ruokaa
Orgaaninen kivennäinen
→ kivennäinen sidottuna orgaaniseen yhdisteeseen
Epäorgaaninen kivennäinen
→ kivennäinen yksinkertaisena yhdisteenä
Miten nämä toimivat käytännössä ruokinnassa
Käytännön ruokinnassa nämä kolme lähestymistapaa täydentävät toisiaan:
- Luonnolliset lähteet
- tuovat ruokintaan vaihtelua
- sisältävät useita ravintoaineita samanaikaisesti
- liittyvät ruokinnan kokonaisrakenteeseen
Orgaaniset kivennäiset
- mahdollistavat tarkemman täydentämisen turvallisesti ja tehokkaasti pienellä määrällä
- käytetään, kun halutaan hallittu määrä tiettyä kivennäistä
Epäorgaaniset kivennäiset
- varmistavat kivennäisten riittävän saannin kustannustehokkaasti
- käytetään usein perusmineraalilisissä
- vaatii suuremman annostuksen
Mitä “luonnollinen” ei tarkoita
On tärkeää huomioida, että:
“Luonnollinen kivennäislähde” ei tarkoita, että:
- se yksin kattaisi eläimen kivennäistarpeen
- se korvaisi lisätyt kivennäiset
- se olisi automaattisesti “parempi”
Usein luonnolliset lähteet toimivat täydentävänä osana, kun taas lisätyt kivennäiset varmistavat kokonaisuuden.
Ruokinnan kokonaisuus ratkaisee
Kivennäisten merkitys ei perustu yksittäiseen lähteeseen, vaan kokonaisuuteen:
- perusrehu
- - täydennysrehut
kivennäislisät
- kasvipohjaiset raaka-aineet
Kun nämä yhdistyvät, muodostuu ruokinta, jossa:
- kivennäiset ovat mukana eri muodoissa
- kokonaisuus on tasapainoinen
- eri lähteet tukevat toisiaan
Yhteenveto
Luonnollinen kivennäislähde tarkoittaa kivennäisaineita osana raaka-ainetta – ei erillisinä lisättyinä yhdisteinä.
Orgaaniset ja epäorgaaniset kivennäiset puolestaan ovat tapoja täydentää ruokintaa tarkemmin ja hallitummin.
Näitä kolmea ei tule nähdä vaihtoehtoina, vaan osina samaa kokonaisuutta, jossa:
luonnolliset lähteet tuovat rakennetta ja monipuolisuutta
lisätyt kivennäiset varmistavat riittävän saannin
Lähteet (taustatietona)
National Research Council (2007). Nutrient Requirements of Horses.
Suttle, N.F. (2010). Mineral Nutrition of Livestock.
European Food Safety Authority (EFSA). Feed additive opinions.
Spears, J.W. (2003). Trace mineral bioavailability in ruminants.
Underwood, E.J., Suttle, N.F. (1999). The Mineral Nutrition of Livestock.
