Kun hevosen rehusta puhutaan, kuitupitoisuus on yksi niistä luvuista, joita tuoteselosteesta helposti katsotaan ensimmäisenä.
Mutta kaksi rehua voi sisältää lähes saman määrän kuitua ja silti käyttäytyä hevosen ruoansulatuksessa aivan eri tavalla.
Syynä on yksinkertainen:
kuitu ei ole yksi ravintoaine.
Kasveissa on monenlaisia kuituja ja hiilihydraattirakenteita, jotka eroavat toisistaan muun muassa siinä, kuinka hyvin ne fermentoituvat hevosen suolistossa, kuinka paljon ne sitovat vettä ja millaisia fysikaalisia ominaisuuksia niillä on.
Siksi pelkkä tuoteselosteen raakakuituprosentti ei vielä kerro kovin paljon siitä, millaista kuitua hevonen tuotteesta todella saa.
Hevonen on rakennettu käyttämään kuitua
Hevonen on takasuolifermentoija.
Suuri osa rehujen kasvikuidusta kulkeutuu umpi- ja paksusuoleen, jossa suoliston mikrobit hajottavat sitä fermentoimalla. Tämän fermentaation seurauksena muodostuu muun muassa lyhytketjuisia rasvahappoja, joita hevonen pystyy hyödyntämään energianlähteenä.
Kuitu ei siis ole hevoselle vain suoliston läpi kulkevaa ”massaa”. Se on keskeinen osa hevosen energiantuotantoa ja suoliston mikrobiekosysteemin toimintaa.
Samalla karkearehun fyysisellä rakenteella on aivan oma merkityksensä.
Pitkäkortisen heinän syöminen vaatii paljon pureskelua. Pureskelu lisää syljeneritystä, pidentää syömiseen käytettyä aikaa ja tukee hevosen normaalia ruoansulatusta ja syömiskäyttäytymistä.
Siksi hevosen ruokinnan perusta on edelleen:
riittävä määrä hyvälaatuista karkearehua.
Erilaiset kuitulisät voivat täydentää ruokintaa, mutta ne eivät korvaa heinää tai laidunta.
Rakenteellinen kuitu – ruokinnan perusta
Heinässä ja muissa karkearehuissa suuri osa kuidusta muodostuu kasvien soluseinämien rakenteista, kuten selluloosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä.
Niitä kuvataan rehuanalyyseissä esimerkiksi NDF- ja ADF-arvojen avulla.
Rakenteellinen kuitu vaikuttaa muun muassa:
- pureskeluun ja syljeneritykseen
- syömiseen käytettyyn aikaan
- suoliston täyteisyyteen
- suoliston normaaliin liikkeeseen
- paksusuolen fermentaatioon.
Kaikki rakenteellinen kuitukaan ei kuitenkaan ole samanlaista.
Kasvin vanhetessa ja korsittuessa soluseinät yleensä lignifioituvat. Ligniiniä mikrobit eivät juuri pysty hajottamaan, ja samalla myös muun soluseinäkuidun sulavuus voi heikentyä.
Siksi kaksi heinää, joiden kuituluvut näyttävät paperilla samankaltaisilta, voivat olla käytännössä hyvin erilaisia.
Fermentoituvat kuidut – ruokaa suoliston mikrobeille
Osa kuitulähteistä fermentoituu huomattavasti helpommin kuin voimakkaasti lignifioitunut kasvikuitu.
Tällaisia ovat esimerkiksi monet pektiiniä sisältävät raaka-aineet sekä esimerkiksi juurikasmassa.
Niitä hyödynnetään hevosten ruokinnassa paljon juuri siksi, että ne voivat tarjota energiaa suoliston mikrobien fermentaation kautta ilman, että ruokintaan täytyy lisätä vastaavaa määrää tärkkelystä sisältävää viljaa.
Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miksi kuituprosentti ei vielä kerro kuidun ravitsemuksellista merkitystä.
Kaksi kuitulähdettä voi näyttää analyysissä samankaltaiselta, mutta toinen voi olla paksusuolen mikrobeille huomattavasti helpommin hyödynnettävä.
Entä liukoiset ja geeliä muodostavat kuidut?
Osa kasvien hiilihydraateista käyttäytyy veden kanssa aivan eri tavalla kuin heinän karkea kuitu.
Ne voivat:
- sitoa suuria määriä vettä
- turvota
- muodostaa viskoosia tai geelimäistä massaa
- toimia samalla suolistomikrobien fermentoitavana materiaalina.
Hyviä esimerkkejä ovat chia, psyllium ja pektiini.
Samassa yhteydessä kannattaa puhua myös inuliinista, vaikka sen tärkein ominaisuus ei ole geelin muodostaminen vaan fermentoituminen suoliston mikrobien ravinnoksi.
Chia – paljon muutakin kuin kuitua
Chiansiemenen pinnassa on runsaasti vettä sitovia kasvilimoja eli mucilage-yhdisteitä.
Kun chia joutuu kosketuksiin veden kanssa, siemenen ympärille muodostuu nopeasti geelimäinen kerros. Tämän näkee helposti jo kotona: chiansiemenet turpoavat vedessä voimakkaasti ja muodostavat ympärilleen limamaisen rakenteen.
Näiden ominaisuuksien vuoksi chiaa käytetään nykyään hevosten ruokinnassa paljon myös hiekan poistumisen tukena, ja sitä suositellaan käytännössä myös eläinlääkäreiden toimesta.
Chian kiinnostavuus on kuitenkin siinä, ettei se ole vain hiekanpoistoon käytettävä kuitu.
Kokonainen chiansiemen sisältää lisäksi:
- runsaasti alfa-linoleenihappoa eli ALA-omega-3-rasvahappoa
- laadukasta kasviproteiinia
- useita erilaisia kuitufraktioita
- vettä sitovia kasvilimoja
- luontaisesti myös muita ravintoaineita.
Siksi chiaa voidaan käyttää osana hevosen päivittäistä ruokintaa eikä ainoastaan kuuriluontoisesti.
Samassa raaka-aineessa yhdistyvät siis geeliä muodostava kuitu ja ravitsemukselliset ominaisuudet.
Chian käyttö hiekanpoiston tukena on käytännössä yleistynyt nopeasti.
Psyllium – voimakkaasti turpoava kuitu
Psyllium eli ispaghulansiemenen kuori sisältää erittäin runsaasti vettä sitovia polysakkarideja.
Kun psyllium joutuu kosketuksiin veden kanssa, se turpoaa nopeasti ja muodostaa hyvin viskoosia geeliä.
Juuri tämän vuoksi psyllium on yksi perinteisimmästä hevosten hiekanpoistossa käytetyistä tuotteista.
Sen vaikutuksesta on myös hevostutkimusta, mutta tulokset eivät ole täysin yksiselitteisiä.
Joissakin tutkimuksissa pelkkä psyllium tai psylliumia sisältävä tuote ei ole poistanut hiekkaa tehokkaammin kuin managementin muuttaminen ja hevosen pitäminen hiekkavapaassa ympäristössä. Suurissa hiekkakertymissä tehokkaampia tuloksia on saatu esimerkiksi eläinlääkärin nenämahaletkun kautta antamasta psylliumin ja magnesiumsulfaatin yhdistelmästä.
Psylliumilla on siis vakiintunut asema hiekanpoistossa, mutta vakavan hiekkakertymän hoito ei ole sama asia kuin ennaltaehkäisevä kuituruokinta.
Pektiini – erityisen kiinnostava kuitu vatsan ja suoliston kannalta
Pektiini on kasvien soluseinämissä esiintyvä polysakkaridi, jota on runsaasti esimerkiksi hedelmissä ja monissa kasviperäisissä rehuraaka-aineissa.
Se eroaa heinän karkeasta rakenteellisesta kuidusta monella tavalla.
Pektiini:
- sitoo vettä
- voi muodostaa geelimäisiä rakenteita
- fermentoituu tehokkaasti
- toimii paksusuolen mikrobien substraattina.
Pektiini on hevosen ruokinnassa kiinnostava myös siksi, että sitä käytetään paljon mahalaukun hyvinvointiin tarkoitetuissa rehuseoksissa.
Pektiiniä ja erityisesti pektiini–lesitiini-yhdistelmiä on tutkittu hevosilla myös mahalaukun limakalvovaurioiden yhteydessä.
Pektiini–lesitiiniyhdistelmästä on saatu hevosilla lupaavia tutkimustuloksia. Osassa tutkimuksista yhdistelmää saaneilla hevosilla mahalaukun limakalvovauriot ovat vähentyneet, mikä tukee sen käyttöä mahalaukun hyvinvointia tukevissa rehuseoksissa. Tutkimuksissa on kuitenkin käytetty erilaisia asetelmia, eikä vaikutusta ole havaittu kaikissa olosuhteissa, kuten voimakkaaseen paastoon perustuvassa koemallissa.
Pektiinin fysiologiset ominaisuudet ovat kuitenkin kiinnostavat: sama kuitu voi sekä sitoa vettä ja muodostaa geelimäisiä rakenteita että toimia myöhemmin suolistomikrobien fermentoitavana ravintona.
Inuliini – prebioottinen kuitu ruokkii mikrobeja
Inuliini on hieman erilainen esimerkki kuidusta.
Sen tärkein ominaisuus ei ole voimakas veden sitominen tai geelin muodostaminen, vaan se, että suoliston mikrobit pystyvät fermentoimaan sitä.
Inuliini kuuluu fruktaaneihin ja sitä käytetään usein prebioottisena kuituna.
Prebioottisella tarkoitetaan käytännössä yhdistettä, jota isäntäeläin ei itse hajota samalla tavalla kuin esimerkiksi tärkkelystä, mutta jota tietyt suoliston mikrobit pystyvät hyödyntämään.
Hevosilla tehdyissä tutkimuksissa inuliinin ja frukto-oligosakkaridien on osoitettu vaikuttavan ruoansulatuskanavan mikrobien fermentaatioon. Tutkimukset osoittavat samalla hyvin, ettei vaikutus ole niin yksinkertainen kuin ”enemmän prebioottia = parempi suolisto”.
Osa inuliinista ja fruktaaneista voi fermentoitua jo ennen paksusuolta, ja suuri nopeasti fermentoituvan hiilihydraatin määrä voi muuttaa ruoansulatuskanavan olosuhteita voimakkaasti.
Siksi myös prebioottisten kuitujen kohdalla määrällä, raaka-aineella ja koko ruokinnan koostumuksella on merkitystä.
Neljä kuitulähdettä – hyvin erilaiset ominaisuudet
Chia, psyllium, pektiini ja inuliini voidaan kaikki yhdistää kuituun, mutta käytännössä niiden ominaisuudet ovat hyvin erilaiset.
Chia
→ vettä sitovaa kasvilimaa sekä ravitsemuksellisesti arvokkaita omega-3-rasvahappoja, proteiinia ja muuta kuitua
→ käytetään sekä päivittäisessä ruokinnassa että hiekan poistumisen tukena
Psyllium
→ poikkeuksellisen voimakkaasti turpoava ja viskoosia geeliä muodostava kuitu
→ tunnetaan erityisesti hiekanpoistossa
Pektiini
→ hyvin fermentoituva ja vettä sitova kuitu, jolla on myös geeliä muodostavia ominaisuuksia
→ kiinnostava sekä mahalaukun että paksusuolen näkökulmasta
Inuliini
→ hyvin fermentoituva prebioottinen kuitu
→ kiinnostavuus liittyy ennen kaikkea suoliston mikrobien fermentaatioon.
Jo tämä vertailu osoittaa hyvin, miksi sana kuitu yksin kertoo rehusta varsin vähän.
Miksi raakakuituprosentti ei kerro kaikkea?
Tuoteselosteessa ilmoitettava raakakuitu on analyysimenetelmällä määritetty arvo.
Se ei kerro suoraan:
- mistä kuitu on peräisin
- kuinka hyvin se fermentoituu
- kuinka paljon siinä on liukoisia kuituja
- kuinka paljon siinä on geeliä muodostavia polysakkarideja
- kuinka paljon se sitoo vettä
- kuinka nopeasti suoliston mikrobit pystyvät hyödyntämään sitä
- mitä muita ravintoaineita kuitulähde tuo mukanaan.
Tästä seuraa yksi artikkelin tärkeimmistä asioista:
15 % raakakuitua yhdessä tuotteessa ei välttämättä tarkoita ravitsemuksellisesti samaa kuin 15 % raakakuitua toisessa tuotteessa.
Raaka-aineella on väliä.
Hevonen ei tarvitse yhtä ”parasta kuitua”
Kuitutyyppejä ei myöskään kannata asettaa paremmuusjärjestykseen.
Niillä on erilaisia tehtäviä.
Pitkäkortinen karkearehu tukee pureskelua, syljeneritystä, normaalia syömiskäyttäytymistä ja ruoansulatuskanavan toimintaa.
Fermentoituvat kuidut tarjoavat suoliston mikrobeille energiaa ja tuottavat fermentaation kautta yhdisteitä, joita myös hevonen pystyy hyödyntämään.
Geeliä muodostavat kuidut voivat sitoa suuria määriä vettä ja käyttäytyä ruoansulatuskanavassa aivan eri tavalla kuin karkea kasvikuitu.
Prebioottiset kuidut puolestaan vaikuttavat ennen kaikkea siihen, millaista fermentoitavaa materiaalia ruoansulatuskanavan mikrobeille tarjotaan.
Siksi parempi kysymys kuin
”Paljonko tuotteessa on kuitua?”
on:
”Mistä kuidusta tämä määrä muodostuu ja mitä ominaisuuksia juuri sillä kuitulähteellä on?”
Kaiken pohjana on silti hyvä karkearehu
Erikoisilla kuitulähteillä voidaan täydentää ruokintaa monella tavalla.
Chia, psyllium, pektiini, inuliini, juurikasmassa ja monet muut kuitulähteet voivat kaikki olla hyödyllisiä oikeassa tilanteessa.
Ne eivät kuitenkaan muuta hevosen perusfysiologiaa.
Hevosen ruoansulatusjärjestelmä on kehittynyt siihen, että eläin syö pieniä määriä kuitupitoista kasvimateriaalia suuren osan vuorokaudesta.
Siksi hyvä kuituruokinta alkaa aina riittävästä, laadukkaasta karkearehusta.
Sen jälkeen voidaan miettiä, millaisia muita kuituja hevosen ruokintaan kannattaa lisätä – ja ennen kaikkea miksi.
Lähteitä
Zeyner A. ym. In Vitro Gas Production from Batch Cultures of Stomach and Hindgut Digesta of Horses Adapted to a Prebiotic Dose of Fructooligosaccharides and Inulin. Journal of Equine Veterinary Science, 2020.
Hotwagner K. & Iben C. Evacuation of sand from the equine intestine with mineral oil, with and without psyllium.
Niinistö K. ym. Comparison of the effects of enteral psyllium, magnesium sulphate and their combination for removal of sand from the large colon of horses.
Niinistö K. ym. Investigation of the treatment of sand accumulations in the equine large colon with psyllium and magnesium sulphate.
Murray M.J. & Grady T.C. The effect of a pectin-lecithin complex on prevention of gastric mucosal lesions induced by feed deprivation in ponies.
Venner M. ym. Treatment of gastric lesions in horses with pectin-lecithin complex.
